Asiakastieto ja Avaus Consulting kehittivät uuden sukupolven verkkopalvelun

Kun kaksi hyvin erilaista asiantuntijaorganisaatiota yhdistää osaamisensa, syntyy uuden sukupolven verkkopalvelu. Yhtenä sen keskeisenä ominaisuutena on hakukonelöydettävyys sekä sosiaalisesta mediasta tuttu käyttäjäystävällinen rakenne. Palvelun viikkokävijämäärät kasvavat hämmästyttävää tahtia.

Suomen Asiakastieto Oy ja Avaus Consulting Oy aloittivat uuden verkkopalvelukonseptin kehittämisen toukokuussa 2013. Palvelu julkaistiin kesällä 2014, minkä jälkeen verkkopalvelussa on ylitetty jo 70 000 viikkokävijän raja (lokakuu 2014), ja trafiikki kasvaa edelleen. ”Palvelun käyttäjä löytää kaiken talouteen, riskienhallintaan ja yritystietoon liittyvän ilmaisen tiedon yhdestä luotettavasta paikasta, ja halutessaan voi ostaa näihin asioihin liittyviä syventäviä tietoja”, palvelun tärkeimmistä ominaisuuksista kertoo kehityspäällikkö Harri Manninen Asiakastiedosta.

Valtavan kävijämäärän taustalla on onnistunut hakukoneoptimointi. ”Palvelu on rakennettu sillä tavalla, että se indeksoituu hyvin hakukoneisiin. Asiakastiedon tietoja käytetään muissa sivustoissa niin paljon, että myös lähdelinkitykset nostavat palvelun korkealle Googlen hakutuloksiin”, selventää verkkopalvelun teknistä toteutusta Avaus Consultingin partner Samuel Salmenlinna.

Kohderyhmä suurennuslasin alla

Verkkopalvelun kohderyhmänä ovat pienet ja keskisuuret yritykset. Konseptisuunnittelu aloitettiin kartoittamalla kohderyhmän tapoja hyödyntää ja etsiä taloudellista tietoa verkosta. ”Me lähdimme rakentamaan palvelukonseptia siten, että tavoitteena oli suunnitella palvelu, joka toimii ja palvelee hyvin kohderyhmää, ja miettiä vasta jälkikäteen tekniset toteutukset”, kertoo Manninen.

Verkkopalvelun toteutuksen kannalta oli tärkeää luoda toimiva yhteistyö kahden hyvin erilaisen asiantuntijaorganisaation välillä. Kun sisältöpuolen asiantuntijat yhdistyivät ohjelmistokehityksen asiantuntijoiden kanssa, oli tiimiytymisessä omat haasteensa. ”Loimme yhden tiimin ja pyrimme välttämään tilaaja-toimittaja -mallia kaikin tavoin. Alkuvaiheessa eri toimintatapojen yhteenhiomisessa syntyi kitkaa, mutta se ratkaistiin lisäämällä työskentelyä saman katon alla”, kertoo Salmenlinna.

Trafiikki rahaksi

Uudessa verkkopalvelussa noudatetaan Freemium to Premium -mallia. ”Yhteen paikkaan kootuilla ilmaisilla tiedoilla totutamme käyttäjän palveluun, ja osoitamme sen helpoksi ja nopeaksi tavaksi löytää tietoja. Tutusta palvelusta tehdään myös kertaostoksia helpommin. Rakennamme palveluun käyttäjärekisteröinnin, jolloin pääsemme hyödyntämään markkinointiautomaatiota”, kertoo Manninen. Rekisteröintiaskel antaa tärkeää tietoa kävijöistä ja heidän kiinnostuksen kohteistaan. Rekisteröinti myös mahdollistaa paremman palvelun. Käyttäjälle voidaan esimerkiksi lähettää tieto, kun hänen aiemmin hankkimiinsa tietoihin tulee muutoksia. Palvelun suosiosta pääsevät hyötymään myös yrittäjät. ”Suunnitelmissa on, että yrittäjät pääsevät palvelun kautta antamaan tarkempia tietoja tuotteistaan ja palveluistaan. Sitä kautta yrittäjätkin saavat hyvää näkyvyyttä”, vinkkaa Salmenlinna.

Tutustu Yritystietopalveluun osoitteessa:
www.asiakastieto.fi/yritykset